keskiviikko 14. syyskuuta 2016

NIPS NAPS ja hetkessä kevyempi olo - toivottavasti

Siihen päädyttiin, että pallit sai lähteä koska eturauhasvaivat eivät jättäneet Viskiä rauhaan. Nyt vietetään 10 päivän saikku ja toivotaan, että toipuminen etenee suunnitellusti.

Sillä välin voitte vaikka käydä katselemassa mitä kaikkea ollaan nyt kesän lopulla / syksyn alussa touhuttu.











Nyt lepäillään & toivutaan ja sit taas kohti uusia seikkailuja!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Hiukan huppelissa


Eilen oltiin hetken aikaa täysin tokkurassa ja loppupäiväkin vielä hiukan tokkurassa.
Viski oli jo muutaman viikon ajan aristellut takapäätään ja kirputellut ja yrittänyt nuolla. Ei nähty mitään hälyttävää, mutta koska koiruus kävi niin ärhäkäksi aina kun yritit sinne taakse kurkkia niin parempi kuskata eläinlääkärille tarkistukseen että mikä oikein on vikana.


Viski oli pakko pistää heti tainnoksiin, koska ei nykyään enää paljon anna vieraiden ihmisten tehdä mitään suurempia operaatioita. Eläinlääkäri epäili aluksi anaalirauhasia, niinkuin me itsekin, mutta ne oli ihan kunnossa ja tyhjät.Sit vaan ultralla katsomaan, että mikä sitä vaivaa oikein aiheuttaa. Samalla otettiin vatsaontelon röntgenkuva. Ja siellä näkyi taas, mikäpä muukaan kuin huimasti suurentunut eturauhanen. Viskillä on nyt se Ypozane-lääkitys päällä, mutta ilmeisesti se ei ole antanut tarvittavaa vaikutusta.... :/


Viskille laitettiin (taas) hormonipistos Tardak sekä kipulääkekuuri päällensä. Saas nähdä mitä sit jatkossa..... Ehkä seuraava liike on se kemiallinen kastraatio.
Jos Viski ei olis noin epävarma itsestään, niin leikkauttaisin sen heti, mutta mutta..... Katsotaan mitä tuleman pitää.


Pääasia että saatais nyt ihan ensin koiran olo kivuttomaksi ♥

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Parhaat kaverit ♥


Seri on ollut Viskin luottokaveri ihan siitä saakka kun ensi kertaa toisiinsa tutustuivat. Jos on pitkä aika välissä kun ovat viimeksi nähneet, niin aluksi saattaa olla hieman pientä rähinää, mutta äkkiä se yhteinen sävel siitä taas löytyy.


Ensin mennään kovaa, sit painitaan, sit mennään taas kovaa ja sit taas painitaan. Ja välillä otetaan muutaman minuutin huili ja taas jaksaa! :D 

 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Miehiset vaivat

No huh, onpa kulunut aikaa kun on viimeksi tänne tullut päivitettyä Viskin kuulumisia... :O Jotenkin sen aika vaan kuluu niin haipakkaan. 

Mitäpäs tässä välillä ollaan touhuiltu... Ainakin ollaan käyty Öölannissa, siitä voi lukea lisää TÄÄLTÄ


Ja Viski täytti toukokuussa jo 2-vee ♥


Ja sit vielä vähän terveydellisiä kuulumisia. Eli Viskin on eturauhanen vaivaillut tänä keväänä. Kaksi Tardak piikkiä pistettiin huhtikuussa, jotta saataisiin sitä eturauhasta vähän pienemmäksi. Ne auttoivat hetkellisesti, mutta vaiva on taas palannut. Olemme harkinneet Viskin leikkauttamista, mutta eläinlääkäri oli sitä mieltä että ei ihan vielä. Antaa poitsun kerätä vielä hetken aikaa itsevarmuutta ja katsotaan tilannetta uudelleen puolen vuoden päästä. Nyt on meneillään Ypozane -niminen lääkekuuri, jonka pitäisi auttaa eturauhasen tulehdukseen sekä -liikakasvuun. Lääkkeen tehon pitäisi olla n. 5 kuukautta. Katsotaan ylipäätään tehooko se ja jos tehoo, niin kuinka kauan se teho kestää. Onko kenelläkään muulla kokemusta nuoren uroon eturauhasvaivoista....? Ja miten niitä on hoidettu? Suoraanko vaan napsaistu kulkuset pois..?

HAUskaa keskikesän juhlaa!! ♥ 

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Varokaa heikkoja jäitä!!

..toivottaa Viski kokemuksen syvällä rintaäänellä! :)


Tämä tapahtui onneksi omalla pihalla ja lähellä rantaa. Muualla en häntä kyllä olisi noin heikoille jäille päästänytkään. 

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pikkasen paremmat tuoksut

Viski päätti eilen aamulla käydä pellolla jossain paskakasassa kierimässä. Onneksi maa oli jäässä, mutta kyllä se inha haju silti tarttui muutamien kikkareitten lisäksi. Sit alkoikin se ainainen pohdinta, että missä ihmeessä me se pestään. Kotoa löytyy tuollainen suihkukaappi, johon on aika vaikea änkeä sekä minua että isoa koiraa! :D Ja ulkoa löytyy kyllä pihasauna, mutta siellä saa viemärin välittömästi tukkoon pienestäkin karvamäärästä, joten sekin oli nyt poissa pelistä. Onneksi sain pesuajan Trimmauspalvelu Wiiraamosta vielä samalle illalle ja nyt meillä asustaakin taas oikein komea, puhdas ja hyväntuoksuinen koira ♥
 Viski kävi viime keväänä samaisessa paikassa pohjavillan poistossa ja pesulla. Ja taitaa mennä taas keväällä pohjavillan poistoon.
Viski ei niin siitä pesusta välitä, antaa kyllä sen tehdä, mutta aijee se föönaus on kivaa!! Silmät meinaa väkisin aina mennä kiinni. Viskin salainen pahe - tykkää föönauksesta. ;)

Suuren suuri kiitos Wiiraamon Hannalle!!! ♥



keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

No nyt NÄKYY!!!!

Ollaan tänä vuonna syksyn ja talven aamuina ja iltoina oltu lähes päivittäin läheltäpiti tilanteessa - autot meinaa väkisin ajaa meidän päälle kun lenkkeillään ajotiellä. Valitettavasti täältä meiltä ei vaan pysty lenkille lähtemään muuta kuin niin, että pieni pätkä on kuljettava autojen seassa. Mulla on hienot heijastintakit, hieno heijastinpipo ja kaiken lisäksi vielä otsalamppu päässä. Ja silti jouduin aina tilanteisiin, että auto meinaa väkisin ajaa yli. Olen pitänyt sitä aina autoilijoiden vikana, koska itse mukamas olen ollut niin hienosti varustautunut. Ja huom! Koirallakin on siis aina heijastinliivi päällä. 

No nyt ostin viikonloppuna GoExpo-messuilta Provizin heijastinliivin ja voin sanoa että NYT NÄKYY!! Jos liivi oli vähän tyyris (59 €), niin mun mielestä se on kyllä ollut erittäin edullinen sijoitus omaan ja koiran henkeen. Tällä viikolla joka aamu ja ilta olen saanut huomata kuinka autoilijat huomaavat meidät jo useamman sadan metrin päästä. 

Voin siis todella sydämestäni suositella tätä kaikille lenkkeilijöille. Etenkin niille, jotka joudutte meidän tavoin lenkkeilemään jalkakäytävittömillä ja valottomilla teillä. 
En tiedä kuka näitä Suomessa myy. Ostin tämän jonkun polkypyöräkaupan osastolta messuilla. Kannattaa varmaan urheilukaupoista kysellä.
 
Kuvat Provizin sivuilta.
 

perjantai 19. helmikuuta 2016

Back On Track


Kraniosakraaliterapeutti kehotti meitä hankkimaan BOT:n loimen. Saattaisi kuulemma auttaa siihen, että lantion ja selän alue ei menisi ihan niin kovaan juntturaan.


 Vähän utelin aluksi muilta sakemanniurosten omistajilta, että minkä kokoisia loimia heidän koiransa käyttää jotta osuisin edes sinne päin tilatessani sen. Ja hyvä tuuri kävikin, sillä tilaamani 70 cm loimi oli juuri kuin tehty Viskin päälle. Ja ilmeisesti loimen materiaali on mukavan tuntuista koirankin mielestä, sillä tätä takkia Viskikin pitää ihan mielellään. Yleensä kun vedät jonkun loimen niskaan, alkaa sen päiväinen luimistelu. 


Aina en jaksa niitä jalkaremmejä laittaa, ja sit saattaakin käydä niin, että loimi on päällä vähän miten sattuuu! :D


 Millaisissa tilanteissa te käytätte koiralle loimea, etenkin jos omistatte tälläisen samanmoisen BOT:n verkkoloimen? Itse olen käyttänyt sitä nyt lähinnä kun esim. pistän lenkin jälkeen lämpöisen koiran kylmään autoon. Samoin jos kylmillä keleillä jäämme lenkin jälkeen vielä pihalle touhuileen. Mutta sisällä en ole koskaan pitänyt. Kiinnostaa vaan tietää, että olenko nyt jättänyt huomioimatta jonkun tilanteen, jossa tuo loimi pitäisi ehdottomasti olla päällä. 


Jos olette tehneet postauksia Back On Trackin -tuotteista, niin linkatkaa niitä tähän. Mielenkiinnolla kävisin itsekin lukemassa! :)