Pitkästä aikaa taas vähän väliaikatietoja meidän treeneistä.
Nyt on ollut sellainen "tuskastumisvaihe", mikä kai on ihan yleistä että sellainen joskus tulee. Mutta kun oikein ajattelee järjen kanssa, niin miksi ihmeessä sellainen edes tulee..?! Liian kovat tavoitteetko...?! En asettanut tälle vuodelle edes vielä mitään kisatavoitteita, ja silti tuskastun kun sivulletulo ei meinaa onnistua ilman käsiapuja. Tiedän, että vika ei ole koirassa vaan ohjaajassa. Tuskastun siihen, kun tuntuu että en itse kehity ohjaajana sitä vauhtia mitä pitäisi kehittyä. Mutta taas tullaan siihen, että kuka mulle määrää missä vauhdissa mun pitäisi kehittyä. ARGH! ☻
Tiedän, että meidän pitäis enemmän parantaa yhteistyötä ja sitä, että Viski rupeis enemmän itse tarjoamaan juttuja, eikä niin että mä olen aina se aktiivininen osapuoli joka pyytää ja Viski tekee (jos huvittaa)! ☺Oon yrittänyt nyt aina hassutella sen kanssa, kun se itse tulee sitä tarjoomaan.
Johonkin aina välillä unohtuu se, että tää koiruus on vasta vajaat 10 kuukautta. Ei sen kuulukaan vielä osata kaikkea täydellisesti. Pääsian pitäis olla se, että meillä on hauskaa. Mutta sit kun se menee pään seinään hakkaamiseksi, niin siitä on hauskuus kaukana.
Ens viikoksi saatiin kotiläksyksi jälleen kerran sivulletulo ilman käsiapuja. Ehkä vaan hassutellaan tää viikko ja katsotaan, että alkaisko se itse tarjoamaan sitä paremmin. Vinkkejä otetaan vastaan siitä miten ootte käsiapuja häivyttäneet! ☺
Ja jos nyt jotain positiivistakin, niin olen vastaehdollistamisen kautta saanut Viskille iskostettua päähän, että aina kun tulee lenkkeilijä vastaan, saa äipältä herkkuja! ♥ Jossain ollaan siis onnistuttukin. Viskillä on ihan järjetön saalisvietti ja kaikkea pitäisi päästä ihan vähän ajaan takaa. Nyt aion kokeilla tätä samaa vastaehdollistamista myös toisten koirien ohituksiin. Sillon tarvii vaan taskussa olla jotain ihan superherkkuja että tää toimii! ☺ ..jos toimii ollenkaan... Mutta aion kokeilla kuitenkin.
Sunnuntaina mennään taas mätsäriin treenaamaan kehäkäyttäytymistä, palataan varmaan asiaan siis niissä merkeissä ensi viikolla! Mukavaa, urheilullista viikonloppua!! ♥
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHei! Tuosta sivulle tulosta. Mene johonkin paikkaan ja tee siinä samalla paikalla MONTA sivulle tuloa. Lopulta koira alkaa ennakoimaan sivulle tuloa ja sinun ei tarvitse tehdä käsiapuja. Harjotusta voi tehdä kaikille käskyille, koska jos teet yhden treenin aikana vain yhtä liikettä samassa paikassa, olisi ainaki suotavaa, että koira alkaa ennakoimaan ja tarjoamaan sitä mitä äsken tehtiin ihan vimmatusti.
VastaaPoistaKiitos tuhannesti neuvoista!! Olen miettinytkin että onko kyse toistomäärien puutteesta, mutta sit olen taas miettinyt, että jos teen paljon toistoja käsiavuilla, niin onko koko touhu ihan +-0.
PoistaMitähän olen sekoillut kommenttien kanssa.. No mutta kuitenki, hieno ja lupaava koira sulla! :)
VastaaPoistaKiitos Veera!! Pitää muistaa treenata eri paikoissa ja eri olosuhteissa. Ehkä se sivulletulo sieltä joskus löytyy!!! ☺
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMä teen koirien kanssa hankalia asioita ruokakupilla, ja kun joka ikinen ilta tehdään ruokakupin eessä sama juttu, niin nopsaan omat koirani ainakin ovat alkaneet itse jo tarjota sitä, kun kuppi lätkäistään eteen. Hankalimmat asiat on tehty ulko-oven edessä, josta pääsee singahtamaan pihalle samantien, kun pyydetty asia on tehty.
VastaaPoistaOhituksissa olen yhdelle koiralleni käyttänyt leikkipalkkaa, se sai aina koiran tullessa vastaan alkaa repimään lapastani ja muutaman kerran jälkeen jo alkoi koiran nähdessään itse nappaamaan lapasen kädestäni. Tietenkin joku lelu ois ehkä ollut kätevämpi, kun meni aika monet lapaset rikki, mutta talviaikaan ne oli ainakin varmasti mukana.
Kiitos tuhannesti hyvistä neuvoista!! Minäkin alan heti huomenna tekeen ruokakupin kanssa "temppuja" sekä samoin ulos lähdettäessä! ☺
PoistaMinäkin olen miettinyt tuota leikkipalkkaa, mutta Viski kiihtyy aika kovin leluista ja sit se kiihtyminen hyvin äkkiä menee agressiivisuuden puolelle kun vietit heittää härän pyllyä... Mutta lelulla kyllä varmasti saisin sen huomion. Pitää kuitenkin ehkä testata tämäkin! ☺