tiistai 13. tammikuuta 2015

Tavoitteita vuodelle 2015


In Action-blogissa oli tehty ihana postaus vuoden 2015 tavoitteista. Niinpä minäkin inspiroiduin tekemään jonkinlaisen tavoitepostauksen:

KÄYTÖS KÄYTÖS ja KÄYTÖS
Viskillä on nyt sellainen ikävaihe menossa, että näkee mörköjä vähän joka puolella. Ihmiset on ok, kun ne tulevat kaupungilla vastaan, mutta metsässä ihmiset on ehkä pelottavinta mitä voi olla! ☻ Lisää itseluottamusta ja rohkeutta kaivattaisiin vielä kovin tuolle pienelle sushukalle....
Toukokuussa Viskillä on edessä ensimmäinen ulkomaanmatka, joka sisältää mm. neljä laivamatkaa. Tavoitteena olisi siihen mennessä saada rutkasti lisää itseluottamusta, rauhallisuutta, rentoutumiskykyä ja muutenkin varmuutta käyttäytymiseen.
Lisäksi pitäisi oppia olemaan omien kisujen kanssa... Joskus sujuu hyvin, joskus taas vähän vähemmän hyvin. Parin viime viikon ajan Tyyne on jo saanut liikkua normaalisti kotona, ilman että Viski on koko ajan kimpussa. Ehkä tässäkin asiassa pikkuhiljaa tapahtuisi jotain edistystä.... 


TOKO
Kilpailutavoitteita en aseta vielä tälle vuodelle yhtään minkäänlaisia. Vaikka koulutusohjaajamme onkin asettanut tavoitteeksi alokasluokan suorittamisen (sääntömuutosten vuoksi), mutta itse en uskalla kyllä niin pitkälle mennä.... Jos saisi seuraamiset ja perusasennot kuntoon niin, että ei tarvita enää makupaloja niiden suorittamiseen. Tällä hetkellä seuraaminen on hyvää ja perusasennot suorat, mutta tämä kaikki tapahtuu vain makupalojen avulla.


 LEIKKIMINEN
Leikitään yhdessä. Joka päivä. Paljon. Viski on vielä vähän sellainen "yksinleikkijä". Yritän saada sen päähän taottua, että leikkiminen mun kanssa on paaaaaljon kivempaa!! ☺


KUNTOILU
Asetan tässä kohtaa pallon Viskille, eli Viskin tavoitteena on saada äippä jouksulenkeille viimeistään kevään aikana! ☺ Aika kova tavoite, mutta uskon että Viski kekseliäisyydellään siitä selviää.... ☺
Paljon paljon metsälenkkejä, unohtamatta niitä kaupunkilenkkejäkään. Muuten ollaan kohta ihan metsäläisiä, molemmat....


..UNOHTAMATTA YLEISTÄ PÖLHÖILYÄ!! ☺
Vuoden 2015 tärkein tavoite on pölhöillä joka päivä ♥ ja heiluttaa häntää kovasti!!! Pitää hauskaa ja nauttia elämästä!! Ei tämä niin tiukkapipoista ole, eihän....?!



Ehkä yhdeksi epäviralliseksi tavoitteeksi voisi vielä laittaa käynnin edes yhdessä virallisessa koiranäyttelyssä tämän vuoden aikana.... ☻ ☺ ISO EHKÄ..... ☺




6 kommenttia:

  1. Johan siinä oli tavotteita! Mää tsemppaan teitä si! ..mäki kävin kattoo viime viikolla Eskolle valjaita, juoksuun siis.. Mut saa nähä miten käy.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei me voidaanki sit käydä joskus kimpassa juoksemassa. Koirat menee paljo nopeempaa ja pysyvät vedossa paremmin kun on kaks juoksijaa!! Mut ei vielä nyt kun on liukasta.... ☺

      Poista
  2. Rapsutukset upealle Viskille ♥ jäin lukijakaartiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki ja tervetuloa lukijaksi!! ♥ Tulen heti vastavierailulle!! ☺

      Poista
  3. Hyvät on tavoitteet - onnea niille!
    Terveisin kehveli-lauma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ onnea tässä varmaan vielä tarvitaankin, söpöstä pennusta on alkanut kuoriutumaan riiviö ☻

      Poista