keskiviikko 23. joulukuuta 2015

HAUskaa joulua kaikille!! ♥

Temppuilu on kyllä jatkunut, mutta tämä emäntä ruudun toisella puolella on ollut vaan niin kovin kiireinen, ettei ole ehtinyt kirjaamaan temppuja tänne blogin puolelle. Mutta joulukalenterista uupumaan jääneet temput tulee sitten tipoittain joulun jälkeen, don't worry! :)

Nyt on aika toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!! ♥


torstai 17. joulukuuta 2015

Temppuilua: Tassut korokkeen päälle

Luukun 17. aika! Eilen jäi taas väliin, koska oltiin Viskin kanssa temppukurssilla. Nyt oli viimeinen kerta. Saatiin tosi paljon apuja keskeneräisiin temppuihin, ja lisäksi opeteltiin vielä yksi uusi temppu. Oli kyllä hauskin kurssi ikinä! ♥

Tässä on yksi Viskin lempparitempuista. Tämä auttaa koiraa hahmottamaan omaa takapäätään.
 Isolla koiralla tässä on apuvälineenä aika hyvä tuollainen vahva pesuvati. Pienellä koiralla käy esim. kirja. 


Yritä houkutella koira vadin päälle, niin että molemmat etujalat on siinä päällä. Jos ei houkuttelu auta, niin palkkaa koiraa aluksi ihan mistä tahansa huomiosta mitä se osoittaa vatia kohtaan. Ja pikkuhiljaa ala vaatimaan, että se edes toisella tassulla osuu siihen jne.


Ja kun koira on saanut etutassut vadin päälle, on sitä helppo lähteä pyörittämään niin, että etutassut pysyy vadin päällä ja takatassut pyörii vatia ympäri. Voit hieman herkun kanssa houkutella koiraa pyörimään, mutta palkkaa heti kun koira edes nostaa toista tassuaan. Viski ainakin alkuksi teki sitä, että tepasteli paikallaan nostellen molempia tassuja vuorotellen. Ja sekin on jo erittäin hyvä juttu, koska siinäkin koira joutuu oikeasti ajattelemaan niitä takajalkojaan.


P.S. Tämän avulla pystyy myös opettamaan koiralle näppärän sivulletulon!!!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Temppuilua: Koske



15.luukun aika!
 
Olen opettanut Viskille käskyn "koske", jolloin sen pitää koskea jotain antamaani esinettä tassun kanssa. Pystyn käyttämään tätä hyväkseni erilaisten temppujen harjoittelussa. Esim. nyt harjoittelemme makuuasennossa tassujen ristimistä. Jotkut koirat tekevät senkin ihan automaattisesti, mutta ei meidän Viski! :D Mutta siitä tempusta lisää tuonnempana kunhan onnistumme sen ensin tekemään.


En ole koskaan Viskille opettanut tassun antoa, joten tällä tempulla saan sen dobo-tunnilla nostelemaan tassujaan pallon päällä. 


Eli voitte käyttää mitä tahansa esinettä/asiaa, johon haluatte koiran koskevan. Palkatkaa ihan alkuun jo siitä, kun koira ylipäätään esittää mitään kiinnostusta kohdetta kohtaan. Ja pikkuhiljaa alatte vaatimaan enemmän, eli ette palkkaa ennen kuin koira on koskenut tassullaan siihen. Kokeilkaa, että missä esineen tulisi olla, jotta koiran on siihen helpoin koskea. Kun koira jo osaa tämän, voi paikkaa vähän vaikeuttaa.


 Me käytetään tässä usein kirjaa tai pakasterasian kantta tai pesuvatia...ihan mitä mieleen milloinkin juolahtaa. Viski osaa jo käskyn "koske", joten voin jo käyttää oikeastaan mitä tahansa esinettä.


maanantai 14. joulukuuta 2015

Temppuilua: Kieriminen

Neljästoista luukku. Se olis 10 päivän päästä siis jouluaatto. Aikamoista! Aika menee niin kovin vikkelään. Välillä vähän turhankin vikkelään.


Muistatte varmaan kun harjoittelimme kalenterin toisessa luukussa kylkiasentoa. Nyt viedään temppu astetta pidemmälle ja opetellaan pyörähtämään selän kautta toiselle kyljelle. 

Tämäkin vaatii, etenkin isolta koiralta, hyvää vartalon hallintaa. 
Houkutellaan koira ensin kylkiasentoon ja aletaan siitä houkuttelemaan koiraa selälleen ja siitä edelleen toiselle kyljelle.


HUOM! Olkaa tarkkana koirien kanssa, joilla on vaarana saada mahalaukun kiertymä. Ei siis tälläisiä temppuja heti syömisen jälkeen!!!!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Temppuilua: YRITÄ olla (edes) hetki paikallaan ☺


Eilinen eli 12.luukku jäikin väliin. Sanotaanko ihan rehellisesti, että vaan nautittiin ulkosalla kun kerrankin ei satanut vettä. Ja hetken jopa saattoi aurinkokin pilkahtaa. Mulla ei ollut edes kameraa lenkillä, koska halusin vaan kaikin astein ahmia sitä ihanaa valoisuutta itseeni. Huomasi kyllä että koirakin nautti. 


Ja tänään on sitten 13.luukun aika. Sain hetkellisen (tyhmän) päähänpiston, että haluaisin ehkä sittenkin tänä vuonna lähettää joulukortteja. Koristelin kuusen, otin jääkaapista nakkeja ja kutsuin Viskin sinne kuusen luokse, tarkoituksena oli yrittää saada se pysymään hetki paikallaan siinä kuusen vieressä, jotta saisin jotain tosi ihanan jouluisia ja tunnelmallisia kuvia aikaiseksi. Noh, tässä lopputulos. Älkää siis odotelko meiltä joulukortteja tänä(kään) vuonna! :D :D


..että sellasta tänään. Jos vaikka huomenna taas temppuiltais, se sujuu meiltä paaaaljon paremmin kun tää poseeraaminen! ;)

perjantai 11. joulukuuta 2015

Aktivointia muffinssivuoalla


11. luukun aika!!
Melkein jokaiselta ihmiseltä varmasti löytyy kotoa muffinssivuoka. Tai ehkä yleistän liikaa, kun itseltäni niitä löytyy miljoona erilaista! ;)


Muffinssivuoasta saa hauskan herkkupelin koiralle. Vuoan lisäksi tarvitset koiralle herkkuja, sekä jotakin esineitä, jotka vaikeuttavat herkkujen saamista vuoasta. Ihan parhaita tässä olis tennispallot, mutta meiltä ei sellaisia löytynyt. Käytin paperisilppua, perunaa, muovipurkkeja ja paperisia muffinssivuokia. 


Kannattaa aluksi laittaa kaikkiin koloihin herkku, jotta koira älyää mistä on kyse. Myöhemmin voi vähentää herkkujen määrää.



Viskin mielestä tää oli niin kivaa, että muffinssivuoatkin oli pakko silputa.... :D

torstai 10. joulukuuta 2015

Temppuilua: Peruuttaminen


10.luukun aika. 
Se olis enää tasan kaksi viikkoa jouluaattoon. Aika huikeeta..hyvässä tai pahassa! :)

Tänään taas peruuteltiin. Viski osaa jo aika hyvin lähteä peruuttamaan käskystä. Mutta jos ette tätä ikinä ole harjoitelleet, niin... Ota itselle herkkuja käsiin ja koira seisomaan eteesi. Lähde hitaasti kävelemään kohti koiraa ja odota että se ottaa edes yhden pienen askeleen jommalla kummalla takajalalla ja palkkaa heti. Palkkaa siis pieninkin liike mikä siellä takajaloissa tapahtuu. Aika nopeesti koira hokaa, että takajalkoja liikuttamalla saa palkkaa. Ja etenkin jos itse kävelet hieman eteenpäin koko ajan, niin koira yleensä tajuaa lähteä peruuttamaan.


Jos haluat, että koira osaa peruuttaa ilman omaa kävelyä, niin kannattaa jättää tuollaiset "avustimet" aika nopeasti pois. Viski ei kovin montaa askelta vielä käskystä ota jos itse pysyn paikallani. Mutta treeniä treeniä niin eiköhän se siitä! :)


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Laiskotus iski


Yhdeksännen luukun aika! 
Meitä on tänään laiskottanut. Ja kai se on sallittuakin välillä laiskotella...?!


Nyt kun ollaan parhaimmillaan (tai pahimmillaan) käyty kolme kertaa viikossa treeneissä, niin tuntuu että tuo koira ei osaa edes yöllä laskea kierroksiaan nollille. Sen takia pakko yrittää pitää välillä sellaisia totaalisia nollauspäiviä sen kanssa. 

Joten laiskotelkaahan tekin ihan luvan kanssa!! ☺

tiistai 8. joulukuuta 2015

Aktivointia: Pyyhesolmu


Vähän tuppaa välillä venymään nämä kalenteriluukkujen avaamiset, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! Eli kahdeksannen luukun aika! 

Sit kun teidänkin "aktivointipyyhe" alkaa näyttää tältä..


..voi kokeilla tätä pyyhesolmu temppua! :D

Eli pyyhe levälleen, herkku pyyhkeen sisään ja pyyhe solmuun. Riippuen kuinka hyvin olet herkun jemmannut, koiran menee tähän hetki aikaa ennen kuin se saa solmun auki. Viski kyllä menee nykyään aina siitä mistä aita on matalin ja repii pyyhkeet riekaleiksi.... 


Mutta yhtä hauskaa sillä tuntuu aina pyyhkeen kimpussa olevan! ♥

maanantai 7. joulukuuta 2015

Temppuilua: Ympäri pyöriminen


Seitsemännen luukun aika! :)
Tämä ympäri pyöriminen on myös meidän yksi lämmittelytempuista. Etenkin ennen dobotuntia tulee pyörittyä molempiin suuntiin. Olen opettanut Viskille, että käsky ympäri tarkoittaa itsensä ympäri pyörähtämistä, mutta minä näytän kädellä, että kumpaan suuntaan pyörähdetään. Voi myös keksiä molemmille suunnille omat käskyt, jolloin ei välttämättä tarvita käsimerkkejä.


Kannattaa käyttää ohjaamiseen ja palkkaamiseen sitä kättä jolta puolelta koiran haluaa käännöksen tekevän. Eli nami käteen ja koira eteen seisomaan. Tee namikädellä koiraa houkutellen puoliympyrä, jolloin koira pyörähtää ympäri ja palkkaa heti. Kun koira on hiffannut liikeradan, niin ala ottaa käskysanaa mukaan.


 Tämä on aika hauskan näköinen temppu sitten kun koira pystyy tekemään sen pelkän kaukokäskyn avulla! ☺

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Aktivointia: Laatikkoleikit


Jahas, ja kuudennen luukun aika! 
Ulkona tuulee ja vettä vihmoo vaakatasossa, niin aktivoidutaan tänään sisätiloissa. 
Meillä säästetään aina kaikki maito-ja mehupurkit, pahvilaatikot, kissanruokalaatikot jne jne. Tungen ne täyteen sanomalehteä/mainoksia ja Viski saa itse tonkia niistä ruokansa. Viski ainakin rakastaa kaiken repimistä, joten tämä leikki yleensä sytyttää koiran ihan liekkeihin.


Välillä kannattaa vaikeuttaa asiaa niin, että laittaakin monta laatikkoa riviin ja vaan yhdessä on herkut. Tai piilottaa laatikko johonkin, ja pyytää koiraa etsimään.


Vähän sotkuahan tästä tulee, mutta onko sen niin väliä kun koiralla on hauskaa...?! ☺


 Itse käytän näissä tempuissa yleensä palkkiona kanaa, koska se pysyy hyvin koossa. Mutta kukin laittaa palkkion ihan koiran oman ruokavalion mukaan.


Ja hei, tänään juhlitaan Suomen itsenäisyyttä! Siispä kaikille oikein mukavaa ja rauhaisaa Itsenäisyyspäivää!! ♥ 


lauantai 5. joulukuuta 2015

Temppuilua: Pyyhi tassut


Viidennen luukun aika. 
Tässä erittäin hyödyllinen temppu tänne Suomen "talveen", lue kurakeleihin, eli opetetaan koira pyyhkimään itse omat tassunsa. Viskilläkin tämä on vielä harjoituksen alla, ihan ei vielä käskystä tätä tee. Mutta pikkuhiljaa! :)

Näytä koiralle, että laitat herkun lattialle. Peitä herkku ovimatolla niin, että herkku on suht lähellä maton kulmaa.


 Pitele ovimaton kulmaa alhaalla, sillä luultavasti koira yrittää työntää kuononsa sen alle. Voit kannusta koiraa sanomalla esim. "hae hae". Jos koiran kiinnostus lopahtaa, nosta pikaisesti matonkulmaa niin että herkku näkyy ja laske sitten takaisin.


Turhautuessaa koira todennäköisesti alkaa raapia ovimattoa - ole silloin valmiina. Sillä hetkellä kun tulee yksikin raapaisu, kehu koiraa, nosta matto ja anna sen syödä herkku.



Suorituksen parantuessa odota, että koira raapaisee kaksi tai kolme kertaa ennen kuin palkitset. Sitten voit lakata laittamasta herkun maton alle ja heittää sen siihen missä koira sattuu olemaan kuopimassa. 

 P.S. Koira raapii mattoa (sen sijaan että osaisi nätisti pyyhkiä), joten valitse kestävä ja tukeva matto, joka ei repeä eikä mene ruttuun.