Viskiltä lähti tänään vasen yläkulmuri... :( Huomattiin juhannussunnuntaina, että toinen yläkulmuri ei näyttänyt ihan siltä miltä olisi pitänyt. Ajattelin heti, että täytyy soittaa lääkärille ja varmistaa, että onko kaikki ok siinä hampaassa. Liikaa kuullut kauhutarinoita, mitä voi seurata kun ei hoidata hammasvammoja. Unohdin koko jutun, ja tiistai-iltapäivänä sitten taas muistin asian ja soitin Veikkolaan Anidentiin. Sain samalle päivälle vielä peruutusajan ja käytiin näytillä. Ja niinhän se sitten oli, että hammas oli niin pahasti vaurioitunut, että ei enää oikein ollut muuta tehtävissä kuin poistaa se. Tai juurihoitoa olisi voinut yrittää, mutta kallishoito eikä mitään takuita siitä tulisiko hammas kuntoon, sai minut kallistumaan tuohon poisto-operaatioon.
Ja heti tänään sitten käytiin hampaan poistossa. Aikamoisia operaatioita tuollaisetkin vain on. Äkkiseltään kuulostaa pieneltä ja helpolta, mutta ei se ihan sitä taida käytännössä olla.
Nyt toivutaan, eli kaksi viikkoa on kaikki lelut pannassa ja Viski saa syödä ainoastaan erittäin pehmeää ruokaa. Saatiin lääkäristä mukaankin jotain purkkiruokaa, mitä voi antaa. Viiden päivän ajan pitää antaa tulehduskipulääkettä. Onneksi ei tulehdus ollut niin pitkälle edetty, että oltais antibiootteja saatu. Lisäksi haavaa pitää suihkuttaa sellaisella desinfiointiaineella pari kertaa päivässä kahden viikon ajan. Ja sit onkin jo kontrollikäynnin aika.
Suuren suuri kiitos Anidentin ihanalle henkilökunnalle, etenkin leikanneelle lääkärille Helena Kuntsi-Vaattovaaralle ♥
Aikamoisen kokoinen kulmuri.... ☻ |
P.S. Muistakaahan kurkkia sinne koirienne suuhun aina aika ajoin!!!! Jos tämäkin hammasvamma olisi huomattu ajoissa, olisi hammas ehkä pystytty pelastamaan. Periaatteessa kaikki 48 tunnin sisällä onnettomuudesta aloitetut hoidot tepsivät aika lailla hyvin.
Tässä vielä se diagnoosi:
Tulosyy: tapaturmainen hammasmurtuma.
Diagnoosi: vasemmassa yläkulmahampaassa komplisoitu kruunumurtuma: pulpa eli ydinkanava on esillä ja rtg kuvissa havaitaan tulehdusreaktio juuren ympärillä.
Hoito: leikkauksellinen poisto. Operaatio ja anestesia sujuivat ilman komplikaatioita.