Viski meni elämänsä ensimmäistä kertaa koirahoitolaan hoitoon lauantaina. Viski on vähän sellainen haastava koira (eli siis normaali nuori uroskoira jolla puhtia riittää) ja sen takia sitä ei voi ihan kelle tahansa antaa hoitoon. Mun vanhemmat on sellaiset luottohoitajat olleet jo Jimille. Ilman niitä koiran omistamisesta ei oikein edes tulis mitään! ♥
Viski oli siellä just edellis viikonloppuna yökyläilemässä ja hyvin oli mennyt. En kuitenkaan kehdannut heti kysyä seuraavaksi viikonlopuksi taas hoitopaikkaa. Ja sitä paitsi ajateltiin että on Viskinkin kannalta hyvä, että se menee nyt tutustumaan koirahoitolaan. Ennemmin tai myöhemmin tulee kuitenkin se hetki, että ollaan taas reissussa mun vanhempien kanssa yhdessä. Silloin pitäisi joka tapauksessa etsiä joku toinen hoitopaikka.
Edellinen sakemannimme Jimi oli pari kertaa samaisessa hoitolassa, Jetsanissa ja siitä jäikin niin positiivinen ja hyvä kuva, että Viski pääsi samaan hoitolaan.
Aluksi sanoin isännälle, että hän saa hoitaa Viskin viennin sinne, muutoin parun siellä ovella kun joudun hänet jättämään. Mutta Viskipä olikin niin reipas, että ei paljoa taakseen katsonut kun hoitolaan pääsi! :D Viski sai häkin, jossa sai olla sisä- sekä ulkotiloissa. Ihan parasta!! Ja samalla näki toisia koiria.
Ja hyvinhän siellä oli muutoinkin mennyt. Koira oli vaan aivan rättipoikkiväsynyt kotiuduttuaan. Kokemus oli sen verran positiivinen, että jatkossa voi Viskin viedä hyvillä mielin sinne hoitoon. Oli mukava kuulla hoitajan suusta, että Viski on kovin sosiaalinen ja energinen nuori mies! ♥
Kuvat Jetsanin omilta sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti