keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Sakemannin rotumääriteltä (pilke silmäkulmassa)

Löytyi aika osuva teksti Hikipediasta, PAKKO julkaista! :)


Saksanpaimenkoira on keskikokoinen, omasta mielestään jättimäinen, kulmakunnan voimakkain ja lihaksikkain koira.

Yleisvaikutelma
    Ks. edellinen.

Tärkeitä mittasuhteita
    Urosten säkäkorkeus on 60-65 cm ja narttujen 55-60 cm, ylettyy vaivattomasti nappaamaan nakin ruokapöydältä. Kropan pituus on noin 10-17% säkäkorkeutta suurempi, mutta venyy tarvittaessa koko sohvan mittaiseksi.

Luonne ja käyttäytyminen
    Humoristinen, oma-aloitteinen, avulias ja tuppautuva jokapaikanhöylä, jota myös seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoirana käytetään.

Pää
    Jättimäinen, kiilamainen pallero, joka pyörii vartalon etuosassa. Pään sisältä saattaa toisinaan kuulua ääniä, yleensä pelkkää huminaa.

    Silmät
        Havaitsee helposti naapurin kissat ja pimeissä puskissa vaanivat näkymättömät pikku-ukot. Ovat ulkomuodoltaan soikeat, ruokaa kerjäessä melkein pyöreät, joskus lurpottavat. Silmätulehdus tekee niistä punertavat.

    Korvat
        Ne töttöröt siinä pään päällä valikoivat ja suodattavat ääniä koiran mieltymysten mukaisesti. Saksanpaimenkoiran korvat ovat suhteettoman suuret suhteettoman suuressa päässä, pelkkä korvan heilautus voi kaataa hennomman ohikulkijan.

    Leuat/hampaat/purenta
        Kovassa käytössä varsinkin elon alkutaipaleella. Käytetään ensin nilkkojen ja varpaiden puremiseen, joista siirrytään kenkien ja kirjojen pilppuamisen kautta aina sohvan raateluun saakka. Puruluihin hampaita ei käytetä.

Kaula
    Kaula yhdistää pään ja vartalon, siihen laitetaan kaulapanta. "Kaulapanta? Kaulapanta! Sä laitoit mulle kaulapannan! Jee! Minne me mennään?! Etkö sä ole vielä saanut ovea auki?! Ovi auki nyt! Mä en kestä enääääää!"

Runko
    Runko sisältää mm. mahan. Sinne uppoaa vain sitä kalleinta koiranmuonaa. Oveluudella myös ihmisruokaa. Ja kompostiroskaa ja hevosenpaskaa ja...

Eturaajat
    Etujaloilla voi kaivautua kukkapenkkiin ja muovimaton alle. Nostamalla etujalkaa ihmiseen päin saa herkkupalan.

Takaraajat
    Takajalkojen holtiton heiluminen paljastaa koiran unen olevan sikeää sorttia. Nostamalla takajalkaa ihmiseen päin saa huutia.

Käpälät
    Koiran hellyttävin kohta, hyvä että niitä on neljä.

Häntä
    Se on se vehje peräpäässä joka heiluu, pyörii, huojuu, sojottaa, vatkaa, paukuttaa ja roikkuu mukana. Sitä pitää ajaa takaa ja varoa ovia sulkiessa.

Liikkeet

    Saksanpaimenkoira on ravaaja. Se on myös laukkaaja, löntystäjä, hyppääjä ja hiipijä. Harvoin patsasteleva.

Nahka
    Nahkaverhoilu vakiovarusteena. On päiviä, jolloin koiraa voi muistuttaa, että koirannahka sopii rukkasten tekoon vallan mainiosti.

Hinta
    Tarpeen tullen vaihdetaan vaikkapa perunasäkkiin.

Karvapeite
    Oikea saksanpaimenkoiran karvapeite on irtonainen, leijuva ja tiukasti kankaisiin tarttuva. Ympäri vuoden.

Väri
    Löytyy laidasta laitaan, saviojassa lutraus saattaa tummentaa väriä hyvinkin paljon. Hevosenpaska tuo lisää punaista pikmenttiä. Värillä ei ole väliä, vanhemmiten se haalistuu joka tapauksessa.

Koko ja paino 
Urokset: säkäkorkeus 60 - 65 cm, paino 30 - 40 kg. Sopii just eikä melkeen isännän syliin
    Nartut: säkäkorkeus 55 - 60 cm, paino 22 - 32 kg. Sopii just eikä melkeen emännän syliin.

Virheet
    Niitä ei ole. Tuomari oli epäpätevä puusilmä. Säässä ei ollut kehumista ja kentänlaidallakin oli jotain häiritsevää toimintaa.


Kaikki sakemannin omistajat varmasti tunnistivat oman koiransa.... ;)

10 kommenttia:

  1. Olen joskus lukenut tämän, mahtavaa tekstiä! :D Tuossa kuvassa Viskillä ainakin korva-kohta toteutuu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viskistä ei vielä näitä kohtia niinkään tunnista, mutta edellisen koiramme Jimin tunnisti kyllä joka ainoasta kohdasta! Tuo korvakohta on ehkä ainoa mikä tällä hetkellä osuu Viskiin! :)

      Poista
  2. Isosiskoni muutettua pois kotoonta osti hän itselleen saksanpaimenkoiran ja vuoden päästä vuotta nuoremman tämän velipojan. Manta ja Hero oli meillä paljon yökylässä ja mökkeilemässä meidän kanssa. Mantan kanssa vietimme useita kesiä koiraleireillä. Ekan kesän olimme leiriläisiä ja loput kesät isosina/leiriohjaajina. Mantalla oli toinen korva lurpallaan, se oli kultainen ja äärimmäisen osaava koira. Hero oli hömppä, iloinen otus, mutta kyllä siltäkin tokoilut ja agit sujui. Ne olisi voinut vaikka solmuun laittaa ja muutenkin luottamus oli heihin kova. Viski niin muistuttaa Heroa pienenä. Hero vaan kärsi pentuna rokotuksesta huolimatta pahan parvoviruksen, joten se jäi hieman pienikokoisemmaksi. Sniif, ihan ikävä tuli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Kuulostaa juuri sellaisilta kuin saksanpaimenkoirien kuuluisikin olla, ihanilta ♥
      Meidän edellisellä koiralla Jimillä nousi toinen korva pystyyn vasta reilun vuoden ikäisenä. Oli kans aika hauskan näköinen toispuoleisen riippukorvansa kanssa! :)

      Poista
  3. Ihana kirjoitus. Monet kohdat passaavat kyllä muunkin rotuisen koiruuden määritelmään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti passaa! Mulla ei oo henk.koht. suurempaa kokemusta mistään muusta rodusta kuin sakemanneista, mutta niihin tää osuu kuin nenä päähän! :) Tää on oikeastaan parempi rotukuvaus kuin yksikään koirakirjoista luettu.

      Poista