perjantai 4. heinäkuuta 2014

Koirakankaan Oiva Pamaus 5 vkoa


Ajattelin että alan pitämään meidän tulevalle pennelille ihan omaa blogia. Toki se seikkailee myös tuolla Elämää Koivurannassa -blogin puolella, mutta en viitsi niitä postauksia täyttää pelkillä koirakuvilla. Joten tänne puolelle tulee sitten sitä kuvatulvaa enemmän! :) Ja ehkä myös vähän jotain treenipäiväkirjaa, sitten kun niin pitkälle päästään...

Mutta, saanko esitellä, tässä on siis Koirakankaan Oiva Pamaus alias Viski! <3


Kuvat on otettu siltä reissulta, kun Viskiä kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa. Sisarusporukassa oli 4 urosta ja 6 narttua. Selvää oli alusta saakka, että uroshan meille tulee. Jaa miksi...? En osaa perustella sen paremmin, mutta uros meillä on aina ollut ja uros tulee olemaan. Jotenkin tykkään niiden mutkattomasta luonteesta ja ajatuksenjuoksusta enemmän. 


Aikamoinen tehtävä oli valita neljästä tasaisesta uroksesta se meille paras. Etukäteen sovittiin, että ei sit oteta sitä isointa. Syy se, että Jimihän oli tosi iso schäferi ja ehkä jonkin verran myös kärsi vanhempana sen ison kokonsa puolesta. 


No yllätys yllätys, se yksi pontuskäntys, pikkukarhuhan se meidän sydämet sulatti! <3
Ihastuimme juuri siihen massiiviseen kokoon (ja mitä juuri sovittiin.......), ihanaan väritykseen ja leppoisaan luonteeseen. Saas nähdä millainen kaverista tulee sitten isompana! :)


Uskon, että pennuista tulee kaikista aika kauniita & komeita! Nimittäin jos ovat yhtään vanhempiinsa tulleet... Äiti oli niiiiiiiin mielettömän kaunis, ihastuin siihen ihan ikihyviksi!! Kuinka voi olla jollain niin suuret korvat ja niin kaunis katse!! <3 Oli kyllä yksi kauneimmista nartuista, mitä olen koskaan nähnyt!! Isää en nähnyt livenä, mutta kuvia olen nähnyt. Ja isän kasvattaja taas on minulle tuttu, tai ei itse kasvattaja niinkään, mutta sen koirat. Seurailimme pitkään kyseisen kasvattajan koiria, ja mietimme, että sieltä voisimme sitten joskus tulevaisuudessa ottaa seuraavan koiran. Mutta sitten tulikin Oiva Pamaus! :)


Vielä pitäisi viikko malttaa odottaa, ennen kuin saamme hakea "vauvan" kotiin!! Eli viikko siis aikaa rakentaa yksi portti, käydä ostamassa pentupanta, SIIVOTA (argh...tää on se pahin) ja muutenkin valmistautua henkisesti pennun tuloon! :)


Palataan siis pennuntuoksuisiin tunnelmiin viikon kuluttua!!<3
Mukavaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Voi ihanuus mitä karvatassuja <3 Mukavaa, kun saa seurata pennun kasvua tätä kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia termiittejä, mutta erittäin söpöjä kun nukkuvat! ;)

      Poista
  2. Herttijee, miten suloinen porukka :) Ihan pakko on seurata tulevia koirapojan seikkailuja Koivurannassa. Mukavaa, kun jaat ne meidän kanssamme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä erittäin tasainen pentue, kaikki hyvin samannäköisiä, samankokoisia ja ihanan avoimia luonteeltaan. Tervetuloa seuraamaan Viskin elämää! <3

      Poista
  3. Siis en kestä!! Ihania palleroisia ihan kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Tita, aikamoisia pölleröpalleroisia kaikki! :)

      Poista
  4. Pieni vitskinbyyle <3 ..toi on ihan totta mitä toisen blogin puolelle kirjotit, että jotenki vähän kaihtaa treeni päivityksiä. Ku se ei ehkä oo ollu se blogin aihepiiriin kuuluva juttu kuitenkaan. Ihan pelkästään oman kehityksen seurannan takia ois hyvä pistää välillä jotain muistiin. ..vaikka se on kaameeta kattoo niitä myöhemmin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se kehitys voi jäädä huomaamatta jos ei koskaan kirjaa mitään ylös tai videoi treenejä tms. Missäköhän muuten mun & Jimin treenipäiväkirja on?! Täytyykin etsiä. Etenkin jälkitreeneistä pidin tarkkaa kirjaa, mitä milloinkin tehtiin ja miten treenit meni.

      Poista
  5. No, jopa on porukka! Ihan voin kuvitella koiranpennun tuoksun. Mukavia kesäpäiviä teille ja kiva, että Viski saa ihan oman blogin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiranpennut tuoksuvat kyllä niin uskomattoman hyvälle! Täytyy ehkä purkittaa sitä huumaavaa tuoksua... <3
      Kiitos samoin Kimberly, mukavia kesäpäiviä teillekin!!

      Poista